Melkein juhlaa

Kamala syksy takana. Kaksi kuukautta meni sairastaessa, mikä tarkoittaa etten ole juuri sohvalta liikahtanut. Kunto on romahtanut, paino noussut, minäkuva siis huipussaan! Voi kun nyt jouluksi tulisi lunta tai edes jonkinlaiset ulkoilukelit, jotta saisi vihdoin tervehdyttyä otettua sieltä niskasta kiinni ja pääsisi liikkeelle, mieluiten tietysti kuusivuotiaan (ajatelkaa, jo kuusi! Kun aloitin tämän bloginpidon, kirjoittelin "melkein kolmivuotiaasta") hyvässä seurassa. Jos harmaus ja loska jatkuut, täytyy sitten tyytyä Wii Fittiin, sillä uimahalliin en lähde! En varmasti.

Arvon tässä semmoistakin, että rohkenisiko sitä silmien laser-leikkaukseen. Vai ostaisiko vaan uudet rillit ja paremmat piilarit? Löytyisiköhän kokemuksia tai mielipiteitä puolesta - vastaan?

Viime aikojen ärsytys: Kampin keskus. Ärsyttää se, että kaikki kellot ovat eri ajassa, joten bussiin on aika turha juosta. Ärsyttää myös ne joka puolella "excuse me'tä" huutelevat kojujen pitäjät, jotka tarjoavat käsihoitoja, mineraalimeikkejä ja ties mitä. Joka päivä, useammankin kerran. Eikö ne jo usko, ettei kiinnosta? Mikä oikeus niillä on häiritä bussiasemalla liikkuvia, eikö ne voisi tarjota palvelujaan liiketiloissa kuten muutkin kauppiaat?

Niin, nämä päivitykset tästä tuskin tämän tasokkaammiksi muuttuvat jatkossakaan. Mutta ehkä siitä huolimatta yritän kiristää tahtia, edes vähän. Oikein hyvää joulua kaikille blogitutuille, olkaa kiltisti ja syökää hyvin!

Kantaaottava päivitys

Moi kaverrrit!

Tässä vaiheessa lienee syytä ilmoittaa kantansa ajassa liikkuneisiin kysymyksiin.

Olen:

- äänestänyt vihervasemmistolaista naista! Ja monta kertaa vielä! Vuosien ajan, eri puolueista, Helsingissä ja Espoossa!

- feministi! Joskus nuorena ja vetävänä sitä jonkun aikaa luuli että kaikki on kaikille mahdollista (huom, musta aikakausi muutenkin, mikäli oikein muistan niin tuossa vaiheessa kerran äänestin, hui, kokoomusta), mutta elämänkokemus on näyttänyt että sukupuolella(kin) on väliä.

- pikkuhiljaa ja varovasti kääntymässä kannattamaan jonkinlaista, nykyistä toimivampaa nettikeskustelujen (itse)säätelyä! Joskus ennenvanhaan uskoin vankasti omalla nimellä kirjoittamisen merkitykseen, sitten bloggaamisen myötä käännyin vakiintuneen pseudonyymin uskoon, viime vuodet olen liputtanut vaihtuvan nimimerkin tai jopa täyden anonyymiteetin (ainakin moderoiduilla saiteilla) puolesta. Näille kaikille vaihtoehdoille näen oikeutuksen edelleenkin, mutta jotenkin nyt näyttää siltä, että suuren sananvapauden nimissä olemme (fiksumpana?) joutuneet luovuttamaan suhteettoman paljon tilaa loukkaavalle ja asiattomalle älämölölle.

Voin mahdollisesti jatkaa näistä myöhemmin, tai vaikka kommenttilootassa, mutten lupaa mitään. Kattotaan.

Äänestäkää!

Muistakaa nyt ihmiset äänestää, vaikka vaalipäiväksi onkin luvattu tuulta, myrskyä ja vilua. Itse en vieläkään tiedä ketä, mutta kylläpä pisti vihaksi tuo vaalikeskustelu äsken telkkarissa. Vaikka olinkin etukäteen asennoitunut niin, ettei sillä ole merkitystä, nämä eivät ole valtakunnalliset puolueiden ja niiden puheenjohtajien kannatusta mittaavat vaalit, mutta silti.

Katainen oli suunnilleen pelottava valtiomieseleineen ja ryhtiliike, maalaisjärki sekä niskasta kiinni -vastuu puheineen. Ja vielä maireana hyvistä gallup-luvuista.

Mihin tämä maa on menossa, Kokoomuksesta suurin puolue ja vielä Wellu ulos Idolseista? Kunnon äänestäjät, herätkää! Kokkareista ei ole niin väliksi ;-)

Kilpailu on armotonta

Luin aamun HS:n tv-kolumnista uudesta tositv-formaatista, jossa meidän isä on parempi kuin teidän, ja lapset olivat nyyhkineet kun voittoa ei tullut. Pahalta kuulostaa. Meillä ei luonnollisesti tommoista ohjelmaa katsottu, mutta jostain oli pieniin korviin huhu kiirinyt, sillä jotain tuontyyppistä höpötystä on pienestä suusta viime aikoina kuulunut. Yritin vaan sanoa, että tuollaiset "meidän joku on parempi kuin teidän joku" -lällätykset ovat ihan typeriä, ja jokaisen lapsen isä ja äiti on omalleen aina paras, ja että jokaisella paljon sellaista mitä osaa oikein hyvin, ja jotain taas muut osaavat paremmin.

Tuli tuosta tv-kolumnista kuitenkin mieleen se, että tositv-ohjelmien lisäksi kilpailu-teemaan törmää kyllä kaikkialla. Enemmän tai vähemmän tosissaan (vaikka "vaan" raportointisyistä) ihan kaikki asiat pitää nykyisin listata ja järjesteää, monesti arvioidakin, itse tai jonkun muun toimesta. Niinkin harmittomat jutut kuin pelit aiheuttaa tarpeetonta murhetta, kun aina pitää pärjätä paremmin kuin edellisellä kerralla tai ainakin saada tulos 10 parhaan listalle. Miksei ainakin koko perheelle tarkoitetuissa peleissä (lähinnä nyt mielessä Wii Fit) voi olla sellaista moodia, mikä vaan kannustaisi ja kehuisi, eikä aina tähdittäisi ja vertaisi suoritusta muihin? Ja jos on pakko johonkin verrata, niin sitten ainakin vaan omaan suoritukseen, ja siihenkin jotenkin kannustavasti ja vain jos tulos aivan merkittävästi poikkeaisi aiemmista?

Ja jotain kilpailua näyttää tuo lasten pihalla touhuilukin olevan. Ensin on kisa siitä kuka nyt yleensä pääsee leikkiin mukaan (tietenkin jos itse olen kuulolla/paikalla pidän kovaäänisesti huolta siitä, että kaikki otetaan mukaan eikä ketään saa jättää ulkopuolelle), ja sitten kun yhteinen tekeminen on löytynyt, alkaa iänikuinen huomauttelu siitä kuka ei osaa jotakin ja läl läl lää. Mulla palaa hihat noita kuunnellessa ihan täysin, mutta ei ole helppoa auttaa muutenkin lyhytpinnaista ja sosiaalisesti ei-kaikkein-taitavinta itkevää lasta tilanteessa jossa vaikka toiset nyt vaan osaavat ajaa pyörällä paremmin tms. Juuri päiväkodin kasvatuskeskustelussakin todettiin, että erittäin harmittavaa on että samaan aikaan kärsii motoriikan ja vuorovaikutuksen ongelmista ja omaa hyvät kognitiiviset kyvyt: sitä samalla tajuaa ettei osaa, muttei pysty hallitsemaan itseään niin että malttaisi rauhassa opetella.

Viimeksi lupasin blogata vaalikoneista, mutten taida jaksaa. Ne on aika p*skoja kaikki, on vaikea nähdä mitä päätöksentekotilanteita niillä muka simuloidaan. Ehkä niitä arvoja sitten? Joka tapauksessa tällä kertaa aion yrittää löytää ehdokkaan joka oikeasti myös pääsee läpi, olen kyllästynyt äänestämään hyvää ja viksua, joka ei sitten pääsekään läpi. Tässähän se äänestäjän paradoksi onkin, oma ääni ei välttämättä autakaan haluttua henkilöä vaan tämän puoluetta, ja kuten noista vaalikoneistakin on nähty, hajonta jo puolueiden sisällä voi olla eri kysymyksissä hyvinkin laaja. Sitten pitäisi vielä tietää mistä se tulevan vaalikauden pommi tulee, viimeksi kävi köpelösti Länsimetron (Vihreätkin lipesivät pikaratikkavaihtoehdosta) ja päiväkotiruokailujen (ks. edellinen postaus) suhteen, nyt jos eteen tulee joku vastaava iso juttu, niin haluan että päättämässä on joku jolta voin sitten ruveta niitä perusteluja tinkaamaan.

Kierroksia ennen vaaleja

On ollut niin kivaa ja kiirettä, ettei bloggaaman ehdi. Mutta onneksi taas on löytynyt nillittämistä!

Jossain vaiheessa, salakavalasti, vaivihkaa, ovelasti ja en tiedä miten, täällä Espoossa on päiväkotien ja koulujen ruokahuolto ulkoistettu ja kilpailutettu ja voiton vei Sodexho (en yhtään tiedä onko tuo korrekti kirjoitusasu, enkä oikeastaan edes välitä). Asiasta tuli joku lappu kotiin jossain vaiheessa, ja ohitin sen vain olankohautuksella. No nyttemmin onkin käynyt ilmi että hommahan kusee ja pahasti. Meidän pojan päiväkodissa eniten tökkii kuulemma erikoisruokavaliot, ennen kun oli oma keittäjä hän jaksoi pitää kirjaa ja muistaa kenelle ei joku aines sopinut, ja modasi sitten annoksia tarvittaessa siten, että kaikille oli tarjolla edes suunnilleen samannäköinen ateria. Nyttemmin jostain keskusvarastosta kun ruuat tuodaan, tuollaiseen ei luonnollisestikaan ole mahdollisuutta, vaan allergioista kärsivät saavat sitten jotain erilaista erinäköistä ruokaa, ja jokainen lasten kanssa tekemisissä ollut tietää että se nyt pahinta mitä voi tapahtua: miksi noilla on TOLLASTA ja mulla TÄLLASTA, haluun SAMAA KUIN MUILLAKIN.
Paikallislehti Länsiväylän jutun mukaan lisäksi ruokia on monesti tarjolla liian vähän, ne ovat liian haaleita ja tulevat liian myöhään. Just joo. Kenen välkyn idea tämä oli? Kannattiko kilpailutus? Julkinen sektori ei tätä niinkuin pystynyt hoitamaan vai?
Helskutti. Onneksi on vaalit tulossa, ja juuri nämä asiat ovat niitä mistä siellä pitäisi voida päättää. En tosin kuolemaksenikaan muista, että viimeksi äänestäessä kukaan olisi pihahtanutkaan että "tarkoitus olisi sitten ulkoistaa lasten hyvin toimiva ruokahuolto". Kuka perhana näitä oikein suunnittelee, ja miten tällaiset nuijitaan läpi ilman että kukaan älähtää?

Olen oikeesti vihainen nyt. Kaikki puhe "julkisen sektorin tehostamisesta" tuntuu käytännössä olevan sitä hölmöläisten matontekoa. Onko suurin osa äänestäjistä ja heidän valitsemistaan kunnanvaltuuteista tosiaan sitä mieltä, että kaikki vaan sujuu paremmin yksityisen tahon hoitamana? Arvatkaa mitä: ei suju, uskokaa jo! Vai onko jollakin osoittaa jostain joku päinvastainen esimerkki?

Seuraavassa postauksessa haukun varmaan vaalikoneet, tähän mennessä olen leikkinyt vasta maikkarin koneella, ja se oli suuri kärsimys ja vitsi.

Takaisin arkeen

Sinne meni lomat, vaikka arjelta ei ihan vielä tunnukaan paitsi säiden puolesta. Kyllä etenkin ulkomaan lomailu rentouttaa, vaikkei muuta tekisikään kun rannalla/altaan reunalla varjon alla istuisi, lukisi ja välillä vähän polskisi (niin ja tietysti "neuvottelisi" äänekkään 5-vuotiaan kanssa siitä mitä seuraavaksi tehdään mutta ei osteta ;-). Paljon tuli mieleen blogattavaa reissun aikana, mutta kun ei taas ikäänkuin ehdi ja jaksa.

Pitäisi varmaan avata uusi blogi tai selkeesti muuttaa linjaa sellaiseksi, joka paremmin tukisi erilaisten yksittäisten ja/tai ajankohtaisten hajahuomioiden ylöskirjaamisen. Huomaan taas vaihteeksi viettäväni enemmän aikaa keskustelupalstoilla ja jaikussa kun blogeissa, ja blogeissakaan ei meinaa mielenkiinto riittää kovin pitkien kirjoitusten lukemiseen. Enkä tosiaan usko, että jatkossa olisi yhtään enemmän aikaa, jonka voisi käyttää harkittujen ja hiottujen postausten laatimiseen...

Mutta siis, pitikö tässä joku tapaaminen suunnitella vielä? Piknik-kelit vaikuttavat epävarmoilta, mitäs jos mennään ihan vaan suosiolla baariin? Ketä, milloin ja minne? Mulle käy tällä ja ensi viikolla suunnilleen milloin vaan, tänään kyllä vasta joskus kuuden/seitsemän jälkeen.

Viittauksia taaksepäin

Suru-uutisia ensin. Vanhan koiramme, jonka kohtaloa murehdin jo reilu vuosi sitten, maallinen matka päättyi tänään. Uskon että enempää ei olisi tarvinnut jaksaa, mutta miehen surua on vaikea seurata. Tässä vielä muistokuva, koiraherrasta viimeisten vuosiensa lempipuuhassa eli makailemassa:



Sitten muuta marmatusta. Vajaat kolme vuotta sitten puhkuin innosta uuden iPodini kanssa, vähänpä silloin tiesin mikä riesa siitäkin. Soitin oli vähän väliä rikki ja huollossa, jo takuuaikana se vaihdettiin toimivampaan useaan kertaan. Reilu vuosi sitten takuu oli jo umpeutunut, mutta soitin lakkasi toimimasta, ja silloin lääkkeeksi keksittiin akunvaihto, operaatiolle kertyi hintaa 90 euroa. Nyt alkukesästä soitin taas vaan yhtäkkiä sammui, kesken käytön, ja tällä kertaa huollosta sanottiin vaan että kovalevy on sökö (lausunnon hinta 20 euroa), mutta tilalle saisi kuulemma "vastaavan" 250 eurolla! Kamoon hei, soitin maksoi ehkä kolmisen sataa aikoinaan uutena, ja on siis jo kerran korjattu 90:llä, ihanko tosissaan meinaavat että n. 400 eurolla saa tuotteen jolla käyttöikä täysin ohjeiden mukaan käytettynä on vajaa kolme vuotta? Ihan kaikkeenn ei kuulkaan meikäläinenkään suostu, joten ostettiinkin tilalle kätevä pikkuinen klipsisoitin, vain 39,90 euroa ja vielä väriltään hot pink!:

Jonkin verranhan tuon kanssa joutuu säätämään, mm. soittolistat ei tietenkään synkronisoidu iTunesiin, mutta toimii vallan mainiosti sauvakävelylenkkejä tahdistamaan!

Lopuksi vielä katse eteenpäin: vaikka helteet jo saavuttivatkin Suomenmaan (kyllä niistä on nautittukin, tänään Jaakonpäivän kunniaksi heitin talviturkinkin Lippajärveen ;-), ensi viikoksi suuntaamme vielä helteisempiin välimerellisiin maisemiin. Sen jälkeen onkin edessä arki uusine kuvioineen, ihan sopivaan aikaan. Aurinkoista heinä-elokuun vaihdetta kaikille! Koitetaan nyt nauttia kesästä!

Jäitä poltellessa

Loma on, mutta olo vaan tylsä taikka haikee... Juhannuksen kunniaksi paloi taas hihat ei-enää-niin-rakkaaseen sukuun ja siinä samalla lomasuunnitelmat melko uusiksi (= olemattomiksi). Joten kotona etupäässä ollaan, ja ei tämä nyt niin hullua ole, eipähän ole hyttysiä ja kaikki mukavuudet ja tavarat käytössä. Täytyy vaan totutella, lomalta yleensä kun olen kaivannut irtiottoa arjesta, tämä nyt ei paljon siitä poikkea (paitsi että mies ja lapsi ovat myös kotona ja töitä teen vaan ihan vähän). Murheellinen olen silti. Taisi käydä niin että kaikenlaista kuultuani ja nähtyäni meidän kultapojan erityisongelmat vasta nyt oikein ovat minulle valjenneet, ja huoli nykyisestä ja tulevasta on suunnaton. Kaikkein surullisinta on huomata kuinka yksin sitä sitten lopulta näiden ongelmien kanssa jää. Toivottavasti saan nyt tämän kesän aikana märehdittyä tämän murheen pois, jotta syksyllä on sitten taas energiaa pohtia ja toteuttaa uusia toimia eskarilaisen elämän helpottamiseksi.

Mulla on käsissä kauhea kutina, tekisi mieli vain raapia ja mitkään voiteet ei auta. Liekö psykosomaattista? Nuorena likkana työskentelin psykiatrista kirjallisuutta kustantavassa puljussa, ja muistan että yhden teoksen nimi oli jotain "Itching and scratching", semmoisesta kärsin nyt. Mies patistaa lääkäriin, mutten saa aikaseksi.
Muut asiat kyllä on mallillaan, olen varannut kesäksi ison pinon mielenkiintoista tutkimukseen liittyvää lukemista (niin, ihannnekesälomani olisi sellainen, jolla olisi aikaa lukea tuntikausia joka päivä, ja välillä voisi nauttia hyvistä aterioista ja kiinnostavasta seurasta, mutta arvatkaapa vaan mikä on toteuma?), ja syksyllähän sitten alkaakin akateemisen pätkätyöläisen elämä, tutkimusassistentuuri kun varmistui. Tällainen se on elämänpyörä, kun yksi kohta heilahtaa hyvään asentoon, joku toinen nyrjähtää paikaltaan, mukana on vaan koitettava pysyä.

Mutta kiinnostaisiko ketään piknik tai muu kiva, tällä viikolla, ensi viikolla tai sitä seuraavalla?

End of an Era

Virneen ohella vetää vähän haikeaksi. Kultapoitsu on toka vikaa päivää päiväkodissa, sillä elokuussa tapahtuu iso asia: eskari! Huomenna menen vielä yksityiskohdista tarkemmin juttelemaan. Paikka onneksi on sama vanha tuttu, mutta ryhmä ja hoitajat vaihtuu ja pitää mm. opetella menemään sisään ihan eri ovesta.

Tähän liittyen meillä oli viime perjantaina näillä näkyminen viimeinen äidin ja pojan kotipäivä. Koko tähän astisen päiväkotiuransa (marraskuusta 2005 alkaen) ajan pusuhuuli-nasunaama on nimittäin ollut perjantait minun kanssani kotona, mutta nyt sekin loppuuu, sillä eskariahan käydään perjantaisinkin. Jälleen kerran täytyy vaan ihmetellä mihin ne päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet oikein valuu, ja osasiko niistä ollenkaan nauttia.

Ai niin, ja syy virneeseen. Näyttää nimittäin siltä, että saatan saada tutkimusassistentin viran ensi syksystä, joten sitten loppuu tämä tasapainoilu töiden ja tutkimuksenteon välillä. Vähän haikeaa sekin tietysti on, sillä olen todella tykännyt työstäni ja etenkin sen mahdollistamasta vapaudesta aikataulujen suhteen (=työt on ollut mahdollista tehdä iltaisin sohvalla läppäri sylissä). Mutta siis JEEE kumminkin! Kaikki on mahdollista, täältä taas tullaan elämä!

Hei, te kaksi siellä! Juuri TE!

Uuden blogilistan mukaan tällä on kuulemma kaksi lukijaa... ai niin mutta toinen taidan minä itte. Tietenkin toivon että suuren myllerryksen johdosta osa lukijoista (1-2 kpl) siirtyi seuraaman Sekamediasopan laiskatahtista ja mitäänsanomatonta sisältöä jonkun Readerin kautta.

Mitäs muuta. Kesä on tullut, kesä! Ihanaa! Lomat alkaa juhannuksesta, tosin jotakin päivystysluonteisia hommia olen luvannut tehdä heinäkuussakin, tarkkaan ei ole vielä sovittu. Aika rankaksi on osoittautunut työnteon ja jatko-opintojen yhdistäminen, joten ennemmin tai myöhemmin joku ratkaisu on suuntaan tai toiseen tehtävä. Joko niin, että suosiolla alentaa rimaa tutkimustyön aikataulun suhteen tai niin että ryhtyy määrätietoisesti hakemaan rahoitusta päätoimisen opiskelun mahdollistamiseksi. Helppoja ratkaisuja ei ole. Mutta enää tämän kevään opintoihin liittyvä paperi kirjoittamatta (dedis torstaina), ja kaikki mitä olin suunnitellutkin suorittavani tänä lukuvuonna (yhteensä 33 op) on suoritettu!

Opintojen ja työasioiden lisäksihän on painittu kotiasioiden vuoksi, eikä niihin nyt varsinaista ratkaisua ole tullut. Pusuhuulipoika on yhtä ihana ja voimakastahtoinen kuin ennenkin, ja pistää vanhemmilleen ja kavereilleen hanttiin minkä ehtii. Täytyy vaan jaksaa ajatella että moinen temperamentti auttaa jatkossakin, jos ei taidot ja osaaminen aina riittäisikään... Toivottavasti loma ja vanhempien vähän vähempi stressi ja kiire auttaa pikku-pelimiestä ja koko perhettä vähän relaamaan.

Kauneuttakin täällä hoidetaan. Merkittävä rajapyykki on ylitetty, sillä pyysin ja sain tuliaiseksi 40+ iholle tarkoitetun silmänympärysvoiteen! Kohta on naama sileä kuin vauvan peppu ;-)

Lopuksi vielä opettavainen tarina: muistakaa ihmiset että vaikka tämä kaikki bloggailu ja jaikuilu ja feibuilu niin älyttömän lystiä onkin, niin kaikkein parasta on kuitenkin tavata ihmisiä oikeasti, nauraa ja jutella oikein kunnolla! Kiitos eilisillan mahtavasta seurasta Kaura, Virkanainen ja muut! Olette ihania!


ps. Kukas osaisi sanoa tuosta Oindexista mitään? Rekisteröidyin sinne jo pari viikkoa sitten, mutta yhä edelleen tilastot näyttävät pelkkää nollaa. Kai sinne nyt pitäisi rekisteröityä edes omat käyntini? Mikä avuksi?

Rahasotkuja

Vaalirahoitushässäkkä käy yhä kummemmaksi. Jo viikonlopun HS:ssähän oli juttu siitä että minkä sortin "liikemiehiä" tässä nyt on Suomea kehittämässä, ja päivän IS tietää kertoa että vaalirahaa on tullut veroparatiisiyhtiöistäkin.
Kyllä minäkin ymmärrän että vaalityöhön tarvitaan myös rahaa, mutta eikö siis ole yhtään väliä mistä rahat ne rahat tulee? Ja kuten niin moni muukin (esim. Varahvontta ja Poikkinainen), hämmästelen vähän myös sitä, että ihan hyvää hyvyyttäänkö nämä "liikemiehet" sitä rahaa ovat jaelleet, ilman mitään omaa lehmää, ketunhäntää ja muita kliseitä?
Hmm, kirjoitin jo vaalien alla kuinka etenkin kepulaisuuteen liittyy aina mielikuva kähminnästä ja piireissä pyörimisestä. Näköjään tuo päteekin sitten muihinkin puolueisiin, siellä raha- ja valtakirstuista jaetaan kavereille suuntaan jos toiseen rahaa, sopimuksia, tontteja taikka sitten vaan arvostusta. Kyllä tässä usko menee koko systeemiin, eiköhän nyt pitäisi koko eduskunta hajoittaa ja miettiä vaalijärjestelmä kokonaan uusiksi? Joku jolla on aikaa miettiä keksiköön paremman systeemin.

On kyllä omatkin rahat iloisesti sekaisin. Tai no minun palkkani nyt on niin pieni, ettei niitä rahoja saa edes sotkuun, kaikki menee kun tilipäivän jälkeen laittaa maksut menemään. Mutta miehen raha-asioihin kuuluu kaikenmaailman sähellystä ennakkojen, matkalaskujen ja kaikenmaailman korttiveloitusten kanssa. Tälläkään hetkellä en ole kartalle mitä minun (perheen rahastonhoitajana) pitäisi maksaa ja minne. Soppaa hämmentää vielä kodintarvike- ja lomasuunnitelmat, joita pitäisi yrittää maksaa bonuksilla, pisteillä ja vanhentuneilla seteleillä. Ei kuulkaa pysy enää langat hyppysissä, mutta onneksi en olekaan kansanedustaja.

Lopuksi vielä paljastan uuden blogisuosikkini: paparazzikuvia Angelina Joliesta! Ok, mukana myös Brad Pitt ja tenavat, mutta silti. Vaan onpa kaunis nainen! HU - HA!

Leipää, ruusuja, aurinkoa ja vapautta

Yritän ratkaista otsikointiongelman laulunsanoille, tosin noista nyt ei voi allekirjoittaa kuin kaksi keskimmäistä ;-)

Äitienpäivästä sitten. Masentaa, ja melkein voisi laittaa saman postauksen kuin 2 vuotta sitten, kortissa ei tosin enää ollut autoja (edistystä!), vaan päiväkodissa tehdyssä kortissa hieno askarreltu kukka ja lause kuinka "äiti on ihana, mä rakastan äitiä" ja kotona piirretyssä kortissa oli hieno piirros äidistä vaalenpunaisessa puserossa ja vihreissä housuissa ;-) Mutta helpottaakohan tuo uhmaikä milloinkaan? Ja selviääkö riidoista ja niiden mukaisesta aviokriisistä koskaan, vai onko ero ainoa mahdollisuus?

Hyvää luettavaa sentään on ollut, uusin Tulva (tosin ei ole netissä näköjään tuoreimmasta numerosta vielä mitään) herättää ajatuksia, kuten myös kirjaston poistohyllystä 50 sentillä ostettu Oryx ja Crake. Äitienpäivälahjaksi sain tuoreen britti Voguen (nyt tiedän miten kesällä pitäisi pukeutua, se on kuulkaa bohemian chic tms. taas kerran) ja Kaari Utrion "Kiilusilmä feministin" (hyvin keksitty yllätys). Näitä sitten tuli luettua aurinkotuolissa lojuen, ja siinä samalla tuli hankittua perinteinen toukokuun flunssa. Eihän tässä taas mitään hommia olisikaan, mitä nyt kaksi vaativaa kurssin lopputyötä...

Koitetaan jaksaa taas eteenpäin, päivä ja viikko kerrallaan. Ties vaikka joskus oikeesti helpottaisi!

Kyllä suakin joku kyykyttää!

Aivan mahtava oli Tuntematon sotilas! Etukäteen ihan pelotti, että mitenköhän sitä jaksaa 3,5 tuntia ja entäs jos pitkästyy. No ei todellakaan pitkästyttänyt, vaan koko ajan sai nauttia ja vaan odottaa että mitäköhän seuraavaksi. Suosittelen ihan kaikille!

Elämä kyykyttää taas niin ettei mihinkään kykene. Ei jaksaisi yhtään mitään juhlintaa, mutta kyllä kultapojalle on jotain erikoistunnelmaa järjestettävä.

Kaikesta huolimatta, hauskaa aurinkoista vappua kaikille! Lakki päähän, kommarilaulut soimaan, jospa se suu siitä virneeseen vääntyisi.

Näinkö täällä aina käy

Mikä ihme siinä on ettei koskaan mitään pysty tekemään ajoissa? Ei valmistautumaan, ei heräämään, ei etsimään tarvittavia papereita ja muita välineitä, ei tarkistamaan reittiä ja/tai aikatauluja.

Onneksi aurinko paistaa ja kesä tulee! Ja vielä vappukin. Vaikka ongelma vapun suhteen on sama kuin jo viitenä aikaisempana vuotena: ei ole mitään kivaa lapsen kanssa vapputraditiota päässyt muodostumaan, joten juhla on about tavallinen vapaapäivä + vähän kuohuviiniä. Voi kun joku tulisi edes kylään tai jotain. No, 2.5. perjantai on joka tapauksessa työpäivä, vaikkei sentään työpaikalle tarvitse fyysisesti raahautua.

Näyttää myös pahasti siltä, että vastarintani murtuu ja meille tulee tänään Wii. Lopullisesti se myytiin minulle Wii Fit'illä, saas nähdä josko tuo kotona kuntoilu onnistuisi (t. nim. tammikuussa ladatut 20 käyntiä salille edelleen korkkaamatta, aikaikkuna umpeutuu toukokuun lopussa).

Asioihin itseensä

Onko teistä muistakin otsikointi muuttunut älyttömän vaikeaksi? Näppärä tapa olisi tietenkin käyttää tunnelmaan, ajankohtaan tms sopivia laulunsanoja, mutta kun ei tässä ole mitään edes tullut kuunneltua.

Toisaalta, otsikointi voisi olla helpompaa jos olisi jotain blogattavaa asiaa. Mutta kun tämäkin kirjoitus on vaan Husserlin fenomenologian välttelyä, niin minkäs teet.

Ja hei! Kukkameri!!





psst, kaverit! Otetaanko perjantai-iltana paitulikännit?
Paitulin puuttuessa joustavat beessinväriset velour-himppehousutkin sallittaneen ;-)

Kaikkia kiinnostaa!

Vastaan Touhulasta lentäneeseen haasteeseen:

1. Miten monta blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?
- Näköjään 317, ja aloitin toukokuussa 2005, eli kohtaa tulee 3 vuotta. Tämä kai sitten suunnilleen tarkoittaa että jotain noin 2 kertaa viikossa on tullut blogattua?

2. Miksi aloitit kirjoittamaan omaa blogia nettiin?
- Syksyllä 2004 alkoi JOKA PUOLELLA nettiä olla linkkejä ja viittauksia blogeihin, ja kävin niitä silloin tällöin lukemassa. Sitten huomasin seuraavani joitakin säännöllisemmin, ja kekkasin Pinserin Pamauslistan, jonka avulla innostuin joitain tilaamaankin. Sitten halusinkin jo ruveta itsekin kirjoittamaan, vähän aikaa pitit kerätä rohkeutta, ja tässä nyt ollaan. Mitään sen kummempaa missiota ei ole ollut, en vaan halunnut lurkkailla vaan astua mukaan 'skeneen' (hihi, sanooko kukaan enää noin?)

3. Millä nettisivuilla käyt, kun olet netissä?
- Kun 'olet netissä'? Siis kaiken päiväähän olen netissä plus suurimman osan illoista. Harvemmin missään tulee 'käytyä' (paitsi tietysti tiedonhaun yhteydessä), vaan koneella on kaiken aikaa auki pari meilisaittia, duunin saitit (9 välilehteä kahdessa ikkunassa, toinen ikkuna FF:ssä ja toinen IE:ssä), blogilista, Facebook, pari keskustelusaittia ja nyt uusimpana vielä Jaiku. HS on niinikään yleensä auki, ja ip-lehdetkin yleensä tulee tsekattua. Sitten tutkimustyöhön liittyen haen artikkeleita sun muita googlella melkein joka päivä. Ja Sanakirja.org!

(Missä on kysymys numero 4???)

5. Onko sinulla omaa kotisivua netissä? (Blogia ei lasketa.)
- Ei ole. Eikun joskus kauan kauan sitten avasin kotisivun olikos se nyt Geocities'iin, mutten muistaakseni keksinyt sinne mitään sisältöä. Ja sitten "maikkarin netissä" meillä oli joskus satunnaisten valokuvien esilläpito-sivu.

6. Osaatko puhua muita kieliä kuin äidinkieltäsi? Mitä kieliä?
- Joo, englantia nyt ainakin ja ruotsiakin vähän. Ranskaa ymmärrän, mutta puhumisen kanssa on niin ja näin. Saksaa osaan vielä vähemmän (bravuurini on: "Ich bin über nacht bekannt geworden") ja espanjaa poquito.

7. Mitä ohjelmia seuraat tv:stä?
- Varsinaisesti seuraan tällä hetkellä vain Tehistä ja Selviytyjiä. Mutta telkku on auki kaiket illat, ja läppärin takaa kyllä välillä katselen mitä sieltä tulee. Viime lauantaina alkanut Biisikärpänen muuten oli aika hauska! Leffoja katson tietysti myös, silloin usein ihan laitan läppärin pois!

8. Hissi vai portaat?
- Portaat jossei ole ihan väsy tai kauheesti kantamista.

9. Onnen- ja epäonnen numerosi ovat?
- Ei ole tuommoisia, mutta jos joku luku pitää valita niin vastaan yleensä 21.

10. Haasta vielä tähän pienimuotoiseen kyselyhaasteeseen 3 bloggaajaa?
- No niin, vaikka sitten Saara, Pörrö ja Kriisi.


Sitten voin antaa vastauksen vielä yhteen kysymykseen: Minkä elokuvan aiot katsoa seruaavaksi?
- Menen tänään viisivuotiaan kanssa katsomaan Risto Räppääjää!

Hajontaa

Perheen sisälläkin hieman hajontaa suhtautumisessa Ike-kohuun. Toisaalla iloitaan yhden iki-törpön nolosta kompastumisesta omaan kikkeliinsä (Mömmöstä lainattu naseva ilmaisu), toisaalla ollaan huolissaan että eikö enää MITÄÄN tekstareita saa lähettää tai kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen osoittaa työpaikan menettämisen uhalla! Hmm... Imagen päätoimittaja sanoi tähän mielestäni osuvasti:

"Viime aikoinan media on ollut täynnä pohdintaa siitä, mkä on sopivaa käytöstä pääministeriltä, ulkoministeriltä, kansanedustajalta, mieheltä. Soppaa hämmentävät tuoreet kirjat, joissa pohditaan miehen kriisiä ja analysoidaan, kuinka seksuaalinen valta on naisilla.
Oudointa koko show'ssa on se, kuinka etäällä tämä kaikki on arkielämäst. Ei miehenä oleminen ole sen helpompaa tai vaikeampaa kuin ennenkään. Jotkut eivät vain osaa käyttäytyä.

Niinpä, säällinen ja sukupuolitasa-arvoinen käytös ei pitäisi olla liikaa edellytetty keltään, ehkä Loka-Laitinen kavereineen jää kavereineen kaihoamaan aikaa jolloin, pojat saivat olla poikia omissa kerhoissaan ilman että HS:n ja Ylen viherstalinistien johtama homoseksualismi-feminismiin uskova etujoukko kieltää kaiken kivan....


Kirjoista puheenollen, tällä viikolla on hankittu kaksi. Kumpaakin kohtaa oli ennakko-odotuksia, toisen kohdalla johtui ihan omasta väärinkäsityksestä, luulin tilanneeni kätevän haku- ja opasteoksen, mutta tulikin vähäinformatiivinen selailukirja:

Toista (eilen illalla hankittu)on kehuttu yllättävän selkeäksi, en jaksanut eilen illalla kuin johdannon:


Joka tapauksessa, kun luvassa on aurinkoinen ja lämmin viikonloppu, on ihan pakko todeta että tässähän täytyy jo alkaa huolehtia siitä että puutarha pysyy kunnossa!

Elämän kevät

Flunssa melkein parantunut, aurinko paistaa (nyt kevät saa tulla kun talvikin kävi!) ja - mikä parasta - opintolainasta on tänään tililtä veloitettu viimeinen erä! Jösses, koittihan se tämäkin päivä!

Opintolainaa nostin ensimmäiset erät joskus hamalla 80-luvulla, ja silloinhan siis opintolainaa otti ihan kaikki, oli tarvetta tai. Hulluina vuosina jotkut kuulemma nostivat lainaa vain sijoittaakseen ne osakkeisiin (tiedä sitten kuinka heille kävi lokakuussa 1989), ja jotkut rahoittivat niillä lomamatkoja. Itselläni ne rahat kyllä meni ihan elämiseen ja juhlimiseen, mutta pakko myöntää että talvilomamatkojakin tuli tehtyä. Mutta oli silloin lomamatkatkin erilaisia! Ski-bussilla mentiin milloin minnekin (Rukalle, Verbieriin) tai jonkun kaverin pikkuautolla (4 henkeä pikku-pösössä, jonka rengas puhkesi keskellä autobahnia matkalla kohti St Antonia!). Ei siis mitään varsinaista ökyilyä.

Mutta kävinhän minä aina töissäkin opiskeluaikana elämistä rahoittaakseni. Ihan ensin olin vaatekaupassa (nyk. Forumissa, silloisessa HBL:n talossa) Simolassa pari iltaa viikossa ja lauantaisin. Sitten olin välillä opinahjoni HKKK:n laskentakeskuksessa (jep, sana atk oli silloin jo keksitty, mutta IT:stä ei kukaan vielä tiennyt mitään), sitten erään säätiön toimistoapulaisena ja kirjanpitäjänä, sitten taas muinaisen Postipankin muinaisessa "suorapankissa" Rahatukussa (ajatelkaa miten osuva nimi! Ja olisittepa nähneet liikelahjat, harmi ettei ole tallella mitään, eikä googlekaan löydä mitään!) jossa myönnettiin kesällä -89 aika kovia talletuskorkoja puhelimitse. 90-luvulla vaihto-opiskelijavuoden jälkeen (paitsi enhän minä missään opiskelemassa ollut vaan AIESEC:in kautta töissä kaakkois-Aasiassa) työnsaanti nihkeytyi, mutta onneksi löytyi hanttihommia varustamossa, ja nekin työt sitten kokopäiväistyi ja vakinaistui ja valmistuin. Huh, mikä historia!

Kansalaisjulkaisija korostaa omaa kantaansa

Taas meni aamiaisella hämmästyksen sormi ällistyksen suuhun: pääministerin mielestä viestimissä korostuu liikaa huonovointisuus, eikä tuoda esille miten hyvin suurella enemmistöllä menee! Seurataankohan me Vanhasen kanssa samoja viestimiä ollenkaan? Minusta joka tuutista tulee vaan tietoa siitä kuinka ihmiset hankkivat isompia asuntoja, autoja ja muuta tavaraa, kuinka uraohjusten palkat nousevat ja miten kaukomatkat lisääntyvät jne. Minusta usein tuntuu että nuo jutut kertovat jostain ihan vieraasta ihmisryhmästä, mutta kaipa se onkin vain osoitus siitä olenkin huono-osainen.

Jo jokunen viikko sitten joku jossakin (en muistanut aiheesta heti blogata ja nyt on lähde poistunut aktiivimuististani, saa muistuttaa!) kirjoitti, että kuinka nykyisin lehdissä ja tv-ohjelmissa, sekä "draamoissa" että etenkin sisustusohjelmissa, esitellään erittäin hyvin toimeentulevien ihmisten elämäntyyliä ja koteja, ja vaikka ymmärtäisi stailauksenkin osuuden, niin missään oikeassa elämässä ei moiselta näytä. Että jos lehtijuttujen ja tv-ohjelmien perusteella joku myöhemmin hahmottelisi vuosituhannen alun elämäntyyliä, niin kuinka totuudenmukainen se kuva olisi?

Tänään meillä kotona: ikkunat likaiset, joka paikka tursuaa tavaraa, koko perheellä hiukset ylikasvaneet, perheen vanhemmilla vähintäänkin lievää ylipainoa, kaikilla ei töissä mene hienosti ja palkka nouse, ajanpuute jäytää, urheilua ei "ehdi" harrastamaan, kaikki on enemmän tai vähemmän vinksallaan. Mutta kun ei yhtään tunnu huono-osaiselta, vaan ihan normaalilta. Peilikö tässä vääristää vai viestimet?

Tulihan se sieltä!

Talvi ja flunssa nimittäin, luulin jo jääneeni kumpaakin ilman tällä kaudella...


Aurinkoisesta talvisäästä päästiin nauttimaan jo pääsiäisenäkin Keski-Suomessa, hyvät oli ladut Laukaalla ja Laajavuoressa. Ja ajatelkaa, miten osuttiinkiin syömään eväitä juuri siihen kohtaan mihin pääsiäispupullakin oli pesä ja sinnehän oli munittu Kinder-muna!

Muutenkin pääsiäinen sujui melko rauhallisesti ja perinteisesti, syötiin ja seurusteltiin sukulaisten kanssa.

Olen hieman huolissani humpuukista. Siskoni meinaa tärvätä pari tuhatta euroa johonkin ihme laihdutushoitoon, jossa käytetään jotain lymfaa + muuta, ja läskit kuulemma lähtee liikkeelle. Minä kysyn vaan, että mihin ne selluliitit sun muut jollain, vaikka kuinka tehokkaallakin, hieronnalla ja "nesteet irrottavalla", hoidolla muka lähteee? Saadaanko ne puristettua suusta ulos vai?

Tasa-arvoa, intelligenssiä ja meemi

Hyvää tasa-arvon ja Minna Canthin päivää kaikille! Ja onhan tämä blogistan itse asiassa juurikin epävirallinen luku- ja keskustelupiiri, joten pakkohan tänään on postata.

Onneksi Kukkis tarjosi hyvän aiheen, joten ystävät hyvät, ei kun pöytään:

Ilmoittaudu kommenttilootassa niin minä kerron sinusta jotain

1. Kerron sinulle, mikä bändi/elokuva muistuttaa minua sinusta.
2. Keksin jotain yhteistä/samaa intressiä mitä meillä on.
3. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua.
4. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta.
5. Kerron sinulle eläimen, josta tulet mieleeni.
6. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä.
7. Jos teen tämän sinusta, laitathan tämän blogiisi.

Ei viihdettä, ei kulttuuria, ei huumoria muttei myöskään uutisia

Sellainen on tämä blogi, ihan hyödytön ja nykyisin varmaan myös lukijoille tylsä. Edelleenkään en kyllä ymmärrä miksi yksityisihmisten blogien pitäisi olla yhtään mitään muuta kuin mitä kukin nyt haluaa kirjoittaa. En myöskään ymmärrä sitä, että blogeista tehdään jotain johtopäätöksiä top-listan 50-kärjen perusteella. (ks. lisää vaikka Haakana ja monet muut) Haloo, top-lista? Seuraako sitä joku? Onko siellä siis muitakin kuin neuleblogeja? Kunhan myrsky laantuu, niin toivottavasti blogilistan kehitys nytkähtää kunnolla käyntiin, sillä sen kautta olisi kuitenkin kiva seurata Omat suosikit -listan kautta päivittyneitä blogeja, ei haamuja, ei sijoituksia, ei skuuppeja. Ihan vaan ihmisten kuulumisia ja havaintoja arjestaan, juhlastaan ja ympäristöstään.

Minulla on kamala kiire ja kauheasti tekemättömiä töitä (= kirjoittamattomia raportteja ja tutkimussuunnitelman viilausta), joten en juuri ehdi enää blogata, enkä kommentoidakaan. Luen kyllä blogejanne mielelläni! Olen jopa tilannut uusiakin blogeja, esim. Illuusioita ja The Virtual Wanderlust, näköjään opintoihin liittyvät aiheet kummasti kiinnostaa... Ja olen löytänyt hyvän ruokabloginkin, Tofu for Two, vaikkei kokkausinnostusta täällä juurikaan ole havaittavissa.

Lopuksi vielä itkua ja valitusta ilmastonmuutoksesta. Pitikö sen nyt tosiaan tulla jo, eikö meillä pitänyt vielä olla ainakin parikymmentä vuotta aikaa sopeutua? Minä en talven puuttumiseen ainakaan ole sopeutunut, edes viime viikon aurinkoiset kevätpäivät eivät tuntuneet juuri miltään, kun miten tässä nyt voisi kevät tulla kun sielu vielä kaipasi talvea? Hiihtämään ei sitten päästy tänä vuonna KERTAAKAAN, vielä viime vuonna hiihtokelejä oli Espoossakin 6 viikkoa, ja vielä toissa talvena pääsin hiihtämään kotiportilta! Tajusinko silloin että viimeistä kertaa? En tajua sitä vieläkään, ja harmittaa niin pirusti. Minun subjektiivinen talven menetykseni tässä on tietysti vain pisara lämpenevässä ilmassa ja nousevassa meressä, mutta yhtäkaikki, kurjaa on.

Hiekkaa ja korvakipua

Aurinko paistoi, meri vaahtosi ja iho kärysi Teneriffalla, joten eiköhän loma ollut ihan onnistunut. Lentomatkat oli kyllä aika rankkoja, miten olinkin unohtanut millaisia sardiinipurkkeja lomalentokoneet oikein ovatkaan. Eikä mikään enää sisälly hintaan, ruuat sentään oltiin tajuttu tilata ja maksaa etukäteen, mutta ei esim. mitään lasten puuhapakettia (jollaisen mies meni jonkun vanhan, kenties reittilentoon perustuvan, muistikuvan perusteella kultapojalle lupaamaan). Onhan se tietysti ja tavallaan ihan ok, että kukin voi itse tarkkaan valita mistä haluaa maksaa, mutta silloin myös oletetaan että matkustaja jo etukäteen tietää mitä kaikkea saattaa matkan aikana haluta ja tarvita, mitään ylimääräisiä kappaleita koneessahan ei tietenkään ole.
Hotellihuoneiden kohdallakin voi käydä flaksi tai sitten ei. Meidän hotellimme oli ihan kiva ja esitteen mukaan rauhallinen "perheiden suosima". No jaa, ainakaan meidän perhe ei arvostanut ensimmäisenä yönä huoneeseen alakerran show-ravintolasta kuuluvaa IHAN KAMALAA METELIÄ, mutta onneksi saatiin seuraavana aamuna uusi huone (jonka sijainti oli hyvä mutta terassi ei koskaan auringossa eli edes pyykit eivät kuivuneet).
Ajanvietteeksi lomalla riittää ihmettely ja uiminen ja viisivuotiaan mielestä viikon voi hyvin elää jäätelöllä (mieluiten mallia "sandwich") ja ravintolassa aina tilataan Spagetti Bolognese ;-) Aikuiset taas puolestaan olisivat toivoneet että edes yhtenä iltana olisi saanut syödä ruokansa rauhassa ilman kitinää, mutta ehkä sellainen vielä joskus tulee, vaan jaksaako sitä odottaa? Vai unohdetaanko perheen yhteiset lomat, ainakin muille aikavyöhykkeille (hmm... Kreikkaa siis voisi harkita) vai saisiko sitä joskus maaniteltua jotain seuraa matkalle (kateellisena sitä aina joskus lukee/näkee kertomuksia/todistusaineistoa kivoista matkoista joilla mukana on joku isovanhempi tai vaikka tuttavaperhe, ja jossa jokaiselle järjestyy edes yksi aikuisten kesken päivällinen).

Matkalukemisena oli (respasta löytyneiden vanhojen lehtien ja Valittujen Palojen lisäksi) aivan loistava "Sarasvatin hiekkaa". Olen ihan vaikuttunut, ja nolona siitä että miten ko. teos vasta nyt tuli luettua.

Paluulento oli tietenkin 2 tuntia myöhässä, lentokentällä oli rasittava lorvia ilman mitään lisätietoja, kiva oli odotella matkalaukkuja ikuisuuden ja kiva oli kun airport-taksi kiersi kotimatkan kirjaimellisesti Espoon perukoiden kautta. Yritän toipua lomasta tehokkaaseen arkeen heti kun korvat aukeavat ja lakkaavat särkemästä.

Pitäisikö seuraava lomamatka tehdä lähemmäksi tai vaikka junalla?


Lisäys: Jösses, meinasin ihan unohtaa hauskan jutun. Viisivuotias sai lomalahjaksi Buzz Lightyear-lelun, joka ampuu laser-säteitä ja puhuu espanjaa! Toistaiseksi lauseista on selvitetty jo "Mission complida" ja "Hasta el infinido y mas allar!" Ja minunhan piti laittaa tuo toinen vielä tämän postauksen otsikoksi, mutta varmaan on korvien lisäksi vielä aivotkin tukossa ;-)

Ei ehdi, eikä huvittaiskaan

Kiitos vaan sinkoilevista haasteista, Kukkis ja Ohari, mutta joudun passaamaan. Ei nyt ehdi millään, kirjoittamista ja pohtimista on ihan tarpeeksi muutekin. Mutta kivaa, tutkimustyö sai mukavan potkun eteenpäin, aihepiiri alkaa selkeytyä ja konkreettisia suunnitelmiakin on jo tekeillä. Nyt pitäisi sitten tosissaan alkaa apurahoja hakemaan, jotta voisi keskittyä tutkimuksen tekoon, mutta malttaisko sitä hommia kuitenkaan lopettaa? No, vielä ei tarvi mitään päättää.

Ja ei huvitakaan, maku on mennyt tähän ympäri nettiä ja blogistaniaa vallitsevaan naisvihaan. Joo, sanon nyt näin suoraan ja kärjistäen että naisvihaan. Enkä ole heittäytynyt marttyyriksi tai uhriksi, mutta ottaa vaan niin päähän tämä, että kun ollaan selkeästi osoitettu aito ongelma (sukupuolinen häirintä työpaikalla), kovin yksituumaisesti tästä ollaan lähdetty syyttämään naisia, joko houkuttelevasta pukeutumisesta (kuinkahan paljon tästä oikeasti on kyse?) tai ymmärtämättömyydestä ja ajojahdista. Joko ihan tosissaan tai vitsin keinoin nyt jupistaan että kuinka mitään ei saisi enää tehdä tai ajatella kun akkamafia jyrää. Olkoon sitten niin. Minä lähden rasvaamaan telaketjuja!

Uutuussektori

Sen lisäksi että on tietysti hyvä että seksuaalista häirintää koskeva ongelma on nostettu esille, se on tuonut mukanaan ainakin yhden vallan riemastuttavan termin: kalapuikkoviiksi-sektori. Vaikka tietysti ei pitäisi vastata typeryyteen typeryydellä, tuo termi on kertakaikkiaan hyvä ja kuvaava, ja juuri toivottu vastavoima iänikuisille "kukkahattutädeille".

Itse asiasta sitten on ollut vähän turhan selvästi näkyvillä diskurssi, jossa ihmetellään että kuinka kärpäsestä on tehty härkänen ja että miksei häirityt naiset ole suutaan avanneet tilanteen ollessa ns. päällä. Tähän olisi ihan omakohtainenkin kokemus. Kaikki minut tuntevat tietävät etten varsinaisesti kuulu maan hiljaisiin ja osaan tuoda näkemykseni julki. Siinä vaiheessa kuin vanhempi mies yllättäin ja odottamatta tarraa tisseihin kiinni, suu vaan loksahtaa auki, paniikki valtaa ja ensimmäinen tunne on häpeä "mitä ihmettä minä oikein tein että tuo kuvitteli voivansa tehdä minulle näin". Ja jälkeenpäinkin nolotti ja hävetti niin, etten tuosta koskaan kertonut ko. miehen esihenkilölle tai muillekaan.

Asiasta toiseen, postilaatikkoon näkyi ilmestyneen sekä uusin Imago että Sara. Nyt mietin että miksi tuntuu lusmuilulta käydä näin tässä kesken päivää niitä lukemaan, sen sijaan bloggaaminen/feisbukkaaminen yms. ei aiheuta yhtään omantunnonpistoksia. Ai niin, näitä nettihommiahan nyt pitää haistella ihan viran ja opintojenkin puitteissa... Jospa nyt kumminkin antaisin itselleni luvan sohvautua hetkeksi.

Totuuden on päästävä julki!

Meissä jokaisessa asuu julistaja ja maailmanparantaja. Parhaiten sanomansa saa julki ei suinkaan bloggaamalla vaan angstaavalla rokilla. Joten one-two-three * * *:

Tuore bändini Heat Staking ja esikoisalbuminsa
Tell them the truth:



(kuvaaja: getthebubble)

Kiitos innoituksesta kaikille faneille, ystäville ja sukulaisille!


Ohjeethan olivat:

1. http://en.wikipedia.org/wiki/Special:Random

- ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi

2. http://quotationspage.com/random.php3

- viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi

3. http://flickr.com/explore/interesting/7days/

- tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi

Hei murut!

Ihan ensiksi, kiitos kunnianosoituksista Kukkiselle, Touhikselle ja Äiskälle (jonka merkki kyllä tuli verbaalisessa muodossa edellisen postaukseni kommenttilootassa), itte olette tehneet minun päiväni niin monta kertaa! Jatkakaa entiseen malliin, mutta jos saan pyytää itse kutakin, niin vähän tiivimmässä mahdissa, mars!

Olin jo ihan varma etten mitään merkkiä saa tällä(kään) kertaa, sillä yleensä kun nämä tämmöiset hommat alkaa kiertää, niin MINUA ei kukaan muista, vaan kaikki jossain vaiheessa vaan alkavat todeta että "tämä nyt on jo kiertänyt niin kauan että kaikki varmaan merkin ovat jo saaneet joten en laita eteenpäin", ja nyyh, minä ainakin jään ilman. Vaan nytpäs osuikin! Tralalaa! Ja takuulla laitan eteenpäin ainakin muutama, joten olkaa hyvät: Kriisi (joka vallan on vauhdissa tänä vuonna!), Saara (saisi taas vauhdistua), Eufemia (aina hienoa asiaa), Jatulintarha (asiaa ja ajatuksella), (swim)suit issues (nuori ja NIIN tyylikäs)! Kaikki sivupalkissani mainitut tietenkin ansaitsivat merkin, mutta en jaksa kaikkin erikseen linkittää.


Sitten muuta tärkeää. Petra tässä taannoin elvisteli lahjakkailla ja taiteellisilla lapsillaan, ja minä menin väittämään että kyllä täältäkin pesee joten ta-TA-TAM: proudly presenting: the amazing HÄNTÄIHMINEN by viisivuotias pusuhuuli-ihmepoika!


Suoraan meidän vessan ovesta! Huomaatteko miten monta väriä ja vaikka mitä venkuroita suuntaan jos toiseen!

Eikä tässä vielä kaikki. Sopivasti tähän väliin talviselta näyttävän päivän kunniaksi vielä demonstroin kuinka meidän joulukuusi vielä jatkaa kynttilöillä valaisemistaan pihalla:

No joo, valot ei näin päivänvalossa ehkä erotu ja kuvakin on vinksallaan, mutta eikö silti ole ihan hieno? Vaikka kaatuukin aina kun vähänkin tuulee jne.

Vuodet ne käy yhä vaikeammaksi

Tuli taas täytettyä vuosia. Aika matalalla profiilillahan tuo juhlinta nykyisin sujuu, mutta pakko sitä on kumminkin todeta vanhentuneensa. Vanhentuminen periaatteessa on ihan ok, missään tapauksessa en enää haluaisikaan olla nuori ja hölmö, mutta onhan se silti vähän surullista todeta että puolet on jo mennyt. Siis enää suunnilleen saman verran vain jäljellä! Ihan juurihan minä olin huoleton pikkutyttö! Aikakin kun kuluu niin nopeasti, äskenhän vasta oli viime talvi ja kohta taas jo ensi kesä, ehdinkö minä elää tässä enää ollenkaan?

Oikeestihan sitä muistaa lapsuudestaankin aika paljon. Vaikka senkin miltä tuntui kun hammas alkoi heilua ja miltä sitten kun se oli melkein irti ja lopulta sen kuopan. Meidän viisivuotiaalta lähti toissapäivänä ensimmäinen hammas! Nyt hänkin tietää miltä se tuntuu, ja paluuta ei ole. Kohta on kaikki maitohampaat vaihtuneet "helmihampaiksi" (aivan oikein, pysyviä hampaita ei enää kutsuta "rautahampaiksi") ja siitähän se rappeutuminen sitten jo alkaakin. Onneksi sentään tästäkin talvesta jää lapsuuden (ja keski-iän) muistoihin talviset leikit, tänään on päiväkotiin lähdetty luistimet kassissa. Jokohan sitä viikonloppuna pääsisi hiihtämään?

Uusi vuosi, samat marmatukset

Tänäkään vuonna en aio luvata yhtään mitään, miehen tuossa edes jotakin patistellessa lupasin olla edes vähän 'reippaampi' tänä vuonna. No, jumppakorttiin on jo ladattu 20 käyntiä, enää puuttuu siis vaan että sinne oikeasti myös menee treeniaikeissa... Ja sitäpaitsi hiihtämään lähtisin HETI kun vaan lunta tulisi, mutta kun ei. Kaksi milliä taitaa nytkin maassa olla, vaikka jo monta päivää sitten luvattiin lämpötilan kääntyvän pakkaselle. Eilenkin satoi koko päivän, mutta mittari vaan pysyi plussan puolella! Voidaanko tälle tehdä yhtään mitään? Vai alennetaanko lisää autoveroa ja lisätään halpalentotarjontaa? Hmm, tuostahan tulikin mieleen että talvilomamatka Kanarialle on vielä varaamatta...

Sitten olisi vielä ne hyvinvointierot, jotka presidentti tyylikkäästi otti puheessaankin esille. Ja johan näyttää äläkkä nousseen, talouskasvua ei sitten kuulemma synny ilman työntekoon kannustavia tuloeroja. Kamoon hei, jos tosiaan olisikin niin että enemmän ja jotenkin paremmin työtä tekemällä itse kukin voisi saada lisää liksaa, niin varmaan olisi kannustavaa ja innostavaa ja ties mitä. Suurimman osan palkka kuitenkin muodostuu joillain muilla tavoilla, ja kuten kaikki tiedämme yritysten tärkein tehtävähän on tuottaa voittoa omistajilleen. Jos siinä ohessa jotkut onnistuvat neuvottelemaan itselleen muhkeat palkankorotukset, optiot ja muut edut, niin se kannustaa meitä täällä takarivissä täsmälleen ja kuinka? Ja jos jonkun tekee mieli siellä sanoa että olisin vain kateellinen, niin pitäköön mölyt mahassaan. Mielestäni koko rakennelmassa on jotakin pielessä, ja se että jotkut kohtuuttomasti hyötyvät on epäilemättä joltakin muulta pois, jos nyt ei minulta suoranaisesti. Minä olen omat valintani tehnyt ja niihin tyytyväinen, mutta jo tämän sanoessani tiedän olevani etuoikeutettu, kun niitä valinnanmahdollisuuksia kerran on ja niistä vähemmänkin tienestejä tuottava on käytännössä toteutettavissa.

Näiden valintojen kanssa eläminen takkuaa taas ja vaihteeksi. Melkein jo ajattelen että normitöihin paluu näin puolentoista viikon lusmuilun jälkeen olisi helpompaa, senkun istuisi pöydän ääreen ja alkaisi tehdä ;-) Nyt pitää saada aivot käännettyä tutkimus- ja kirjoitusvaihteelle, ja että onkin hankalaa. Tässä olisi nyt yksi essee kirjoitettava perjantaiksi (ei synny mitään), yksi artikkeli kuun puoleeenväliin mennessä (vain ppt-pohjat ja niihin täydentävät kommentit valmiina) ja vielä yksi laajempi essee mieluiten eilen, mutta joka tapauksessa mahdollisimman pian (ei valmiina muuta kuin idea siitä mitä käsittelisi). Näkökulma ja käsittelytapa on kaikissa tietenkin ihan erilainen, joskin kovasti tarpeellisia ja hyödyllisiä noiden kaikkien laatiminen tässä vaiheessa tietenkin on.

Sitten olisi paljon asioita liittyen maailman suloisimpaan viisivuotiaaseen, mutta nekin tuntuu nyt jotenkin vaikealta ottaa esille. Kyse on kuitenkin toisen ihmisen yksityisasioista, vaikka keskittyisinkin kirjoittamaan siitä miten vaikeata niiden käsittely minun arjessani (ja myös juhlassa!) on. Viisivuotias on aika iso jo, ja en ole varma mitä mieltä hän olisi jos nyt tai myöhemmin saisi kuulla kuinka minä repostelen hänen asioitaan julkisesti. Pitäisi varmaan ehtiä etsimään joku erillinen suljettu foorumi niiden puimiselle, mutta jospa ensin odotetaan tämänvuotista lausuntoa ja diagnoosia. Sen verran paljastan nyt tässäkin, että ilmeisesti jotakin aistinsäätelyongelmia olisi havaittu, ja SI-painotteista toimintaterapiaa olisi tiedossa, viimeinkin!

Muutakin oli kyllä mielessä, esim. piti kommentoida Jarkko Tontin vuodenvaihteen puheenvuoroa (digiarkistossa, maksullinen), kun jossain kohdissa olin samaa mieltä ja jossain taas ihan eri mieltä (mm. nykyvihreä näkemys kaupunkimaisesta asumisesta parhaimpana vaihtoehtona kaikille tai siitä että onko lähellä tuotettu ruoka tarpeetonta), mutten nyt enää ehdi. Sitten lupasin äiskän kommenttilootassa kuvata ja tarinoida meidän perheen joulu- yms. koristeista, mutta katsotaan jos vaikka viikonloppuna.

Että näillä eväillä nyt tähän vuoteen. Toivotaan hei kaikki nyt pakkasta ja lumisadetta jotta tulisi edes se talvi ja mustuus ja liejuus häipyisivät!