Jäitä poltellessa

Loma on, mutta olo vaan tylsä taikka haikee... Juhannuksen kunniaksi paloi taas hihat ei-enää-niin-rakkaaseen sukuun ja siinä samalla lomasuunnitelmat melko uusiksi (= olemattomiksi). Joten kotona etupäässä ollaan, ja ei tämä nyt niin hullua ole, eipähän ole hyttysiä ja kaikki mukavuudet ja tavarat käytössä. Täytyy vaan totutella, lomalta yleensä kun olen kaivannut irtiottoa arjesta, tämä nyt ei paljon siitä poikkea (paitsi että mies ja lapsi ovat myös kotona ja töitä teen vaan ihan vähän). Murheellinen olen silti. Taisi käydä niin että kaikenlaista kuultuani ja nähtyäni meidän kultapojan erityisongelmat vasta nyt oikein ovat minulle valjenneet, ja huoli nykyisestä ja tulevasta on suunnaton. Kaikkein surullisinta on huomata kuinka yksin sitä sitten lopulta näiden ongelmien kanssa jää. Toivottavasti saan nyt tämän kesän aikana märehdittyä tämän murheen pois, jotta syksyllä on sitten taas energiaa pohtia ja toteuttaa uusia toimia eskarilaisen elämän helpottamiseksi.

Mulla on käsissä kauhea kutina, tekisi mieli vain raapia ja mitkään voiteet ei auta. Liekö psykosomaattista? Nuorena likkana työskentelin psykiatrista kirjallisuutta kustantavassa puljussa, ja muistan että yhden teoksen nimi oli jotain "Itching and scratching", semmoisesta kärsin nyt. Mies patistaa lääkäriin, mutten saa aikaseksi.
Muut asiat kyllä on mallillaan, olen varannut kesäksi ison pinon mielenkiintoista tutkimukseen liittyvää lukemista (niin, ihannnekesälomani olisi sellainen, jolla olisi aikaa lukea tuntikausia joka päivä, ja välillä voisi nauttia hyvistä aterioista ja kiinnostavasta seurasta, mutta arvatkaapa vaan mikä on toteuma?), ja syksyllähän sitten alkaakin akateemisen pätkätyöläisen elämä, tutkimusassistentuuri kun varmistui. Tällainen se on elämänpyörä, kun yksi kohta heilahtaa hyvään asentoon, joku toinen nyrjähtää paikaltaan, mukana on vaan koitettava pysyä.

Mutta kiinnostaisiko ketään piknik tai muu kiva, tällä viikolla, ensi viikolla tai sitä seuraavalla?