sunnuntaina, toukokuuta 20, 2012

Joku päivä vielä askartelen

Oltiin pari vuotta sitten perhelomalla Tanskassa, automatkaillen. Ruotsin läpi, Legolandin kautta, päädyttiin Jyllantiin ja Fanön saarelle. Aivan IHANA paikka!

Aamu-, päivä- ja iltakävelyillä kilometrien pituisella hiekkarannalla tuli kerättyä taskut täyteen simpukankuoria, vähän niinkuin ajatuksella että "niistähän voi kotona sitten askarrella vaikka jotain tauluja ja muistella ihanaa lomaa". Joo ei. Tossa vaasissa (about puolet kokonaissaaliista) ne edelleen odottaa sitä inspistä:

perjantaina, toukokuuta 18, 2012

Asuista vielä

Tänään yhteiskunta ja lähikoulu järjestivät pakollisen vapaapäivän, joka sitten pitikin käyttää lapsen vaatehankintoihin.
Ei muuten ole yhtään sen helpompaa kuin omien vaateostosten teko, ja kauppojen valikoimista ei koskaan löydy mitään.

Sitten muistin alkusyksyn vinkin: Halonen. Sieltä löytyy ihan tavallisia farkkuja ja housuja, ilman turhia krumeluureja, rypytyksiä ja muita efektejä. Suosittelen:

tiistaina, toukokuuta 15, 2012

Olen elossa (ja vaatteet päällä)

Ja tulessa! Päivän asu: töissä oli musta trikoopaita (tods Indiskasta koska se kauppa on Kampin keskuksessa sopivasti matkalla bussiin) ja siniset farkut (Stockan verkkokaupasta, siellä oli taannoin avaustarjous kaikki ilman postikuluja), jalassa harmaat lenkkarit (en muista mistä). Kaulassa vaalea huivi (vähän veikkaan että Indiskasta) tyylikkäästi kiedottuna. Pyörämatkoilla päällä oli vielä takki, punainen, vanha, mutta sopivasti tuulenpitävä. Nyt kotisohvalla päällä on harmaat velour-himppehousut ja musta-harmaa-valkoinen marimekon tunika! Huomasitteko, merkkivaate!