perjantaina, elokuuta 31, 2007

Kansainvälinen toveruuspäivä

Tänään kaikkien kai pitää blogata. Blogilistan perusteella näyttää valitettavasti siltä, että ainakin minun suosikkini ovat vain haamupäivittäneet. Varokaa, lopetan kohta tilaukset! Olkaa hyvät ja tarkistakaa asetuksenne, niin että päivitykset tulevat oikein.

Pienenä tyttönä meillä oli tapana käydä kummivanhempieni Perttelin mökiltä kauppareissulla Salossa jossain pubissa (Haarikka? Joku sellainen?), aikuiset taisi ottaa kaljat ja me lapset jaffaa. Pubissa oli jukeboksi, ja minä kerran valitsin sieltä kappaleen nimeltä "Valtakunnallinen toveruusviikko". En muista koko piisistä mitään, enkä yrityksistä huolimatta ole sitä mistään onnistunut löytämään, mutta tuosta kappalevalinnasta olen saanut kuulla melkein koko ikäni... Ehkä se oli varhaisin poliittinen kannanottoni? Tuon jälkeen muutuin kuitenkin varovaisemmaksi, ja kun luokkatoverini Sisko yllättäin kysyi kansakoulun pihalla että "vastutatko EEC:tä", jätin diplomaattisesti vastaamatta.

Päätän raporttini tällä erää tähän, mutta päivän henkeä kunnioittaen lupaan ainakin päivittää blogrollini sekä ne Blogilistan tilaukset heti kun kiire vähän hellittää, eli ilmeisesti vasta Tampesterin blogimiitin jälkeen.

7 kommenttia:

Sun äitis kirjoitti...

Haamupäivityksistä:
en todellakaan tiedä, mistä viime päivien haamuilut ovat johtuneet. Minulla on maailman sivu ollut blogilistan asetuksissa se RSS-kohta ohjeiden mukaan merkattuna eikä sen jälkeen ole ilmennyt haamuilua ennen kuin tällä viikolla. Mittään en itse ole muuttanut. Jostain muusta johtuu. Ei voi tietää, ei voi auttaa, älä silti hylkää!

Anonyymi kirjoitti...

SÄ, vähän kökkö juttu, koska tosi monissa mun seuraamissa blogeissa on nyt tuo sama homma. Jotkut kyllä näyttävät päivittyvän esim. jos tulee uusi kommentti, jotkut muuten vaan haamuilevat. Tätä on kestänyt jo pidempään ja kohta menee hermot.

Veikkaan että ensin karsin suosikkejani, ja sitten siirryn lukemaan blogeja jonkun muun systeemin kautta. Jääpähän sitten kaikenmaailman listasijoitukset ja blogilistan tilaaja-asiat kokonaan huomioon ottamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Blogilista on nykyisin syvältä. Jo pelkästään senkin takia, että kaikenlaisia blogeja on liikaa ja erityisesti neuleblogeja on ihan hirveesti liikaa.

Miten olenkin missannut "Valtakunnallisen toveruusviikon"?! Se pitäisi ehdottomasti saada kuulla.

Ana kirjoitti...

Osin haamut johtuu siitä, että Vuodatuksessa oli jotain sählää. Mutat ei se ollut ainut. Munkin suosikkeihin ilmaantui muka-päivittyneina joitain jotka on maanneet pahnan pohjalla vailla ihmiskäden kosketusta jo vuoden. No, tulipahan poistettua nekin.

Anonyymi kirjoitti...

"Veikkaan että ensin karsin suosikkejani, ja sitten siirryn lukemaan blogeja jonkun muun systeemin kautta."

Minä olen jo nyt siirtynyt lukemaan blogeja pitkälti pelkästään rss feedistä, tosin en kylläkään blogilistan haamupäivitysten takia vaan ihan mukavuussyistä.

Anonyymi kirjoitti...

Zepa, minusta taas on näyttänyt että haamuilu koskee ihan kaikkia blogialustoja, vuodatusta, bloggeria ja wp:tä ainakin. Varmaan muitakin, kökköä.

Johannes, bloglinesia minäkin olen joskus kokeillut, mutta jotenkin en päässyt sen kanssa sinuiksi. Täytynee aloittaa uudelleen tai sitten siirtyä kaikkien kehumaan Google readeriin.

Pitäisiköhän tätä ongelmaa muuten jotenkin tuoda esille Blogilistan ylläpidolle, siellähän muutenkin jossain vaiheessa luvattiin uudistuksia? Henk.koht. käyttäisin kyllä sitä jos ei haamuilisi, ja huippua olisi jos uusina ominaisuuksina olisi vaikka:
- joku yleisempi/isompi luokittelu, jonka avulla ainakin heti näkisi onko kyse vaikkapa neule- tai ruokanblogeista (kumpaakaan lajia vastaan minulla ei ole mitään, neulomista vaan en harrasta ja ruokaohjeita osaan hakea sitten tarvittaessa), muotiblogista tms. "teemablogista", näitä varmaan löytyisi muitakin?
- joku koko blogilistan kattava tagitys tms, jonka avulla voisi etsiä jostain aiheesta juuri kulloinkin kirjoittavia bloggaajia. Eli ei tarvisi käsin kirjoittaa kaikkia linkkejä, vaikka linkitykset tietenkin ovat tärkeitä!

samik kirjoitti...

Moi - viikonloppuna oli haamuilua viime viikolla tehdyn päivityksen vuoksi. Tilanne on kuitenkin nyt asettumassa normaaliksi - jos ei ole, kertokaa osoitteeseen info@blogilista.fi ja tarkkailen tilannetta.