Asennetta

Ehdotus mies-loppuisten sanojen poistamisesta sai ainakin HS:n keskustelijat innostumaan, viestejä tuli satoja ja toimittajan tämän aamun yhteenvedon mukaan suurin osa oli tyyliä "eikö naurettavilla feministeillä ole muuta tekemistä". Mitä ihmettä niillä sukupuolittavilla määreillä on tekemistä ammatti-ja virkanimmikkeiden yhteydessä tänä päivänä? Miksi ehdotus sellaisten välttämisestä saa niin monet älähtämään? '

Tässä näitä keskusteluja siellä täällä seuratessani ja samalla miettien että miltä kannalta verkkokeskustelujen tutkiminen olisi parasta aloittaa, olen kuitenkin sitä mieltä että käytetty kieli, termeineen, on se mihin pitää tarttua. Tai mihin yleensä edes on mahdollista tarttua. Olen miettinyt asennoitumista ja asennetta, miten se näkyy keskustelupuheenvuoroissa ja miten sen voi tulkita. Tietenkään kaikki eivät aina ole tosissaan räväköiden mielipiteidensä kanssa, mutta keskustelijoiden pään sisälle ei kuitenkaan ole mahdollisuutta päästä, ja tulkinta on tehtävä sen perusteella mitä tekstissä lukee. Miten sitten pitäisi suhtautua tarkoitukselliseen liioitteluun, provosointiin ja ironiaan, ja miten sen edes voisi tunnistaa. Eikö provosoiva kielenkäyttö, vaikka ironisestikin, ole osoitus jostakin asenteesta? Löytämieni lähteiden mukaan mukaan (joihin en kokonaisena maksullisuuden vuoksi juuri nyt pääse käsiksi) näyttäisi ainakin olevan niin, että ironiaa käytetään verkkokeskustelussa yllättävän paljon, ja toisaalta myös että erot online-keskustelun kielenkäytössä voisivat johtua sukupuolesta. Näihinhän pitää perehtyä oikein kunnolla.