Kaksi kirjaa on tässä juuri tehnyt suuren vaikutuksen. Niiden aihepiiritkin kietoutuvat yhteen ja ajatuksia on herännyt, voi kuulkaa ryöpsyittäin. Ne ajatukset eivät vielä mitenkään ole järjestyksessä, mutta joitain langanpätkiä tässä.
Ensin luin Riitta Jallinojan "Perheen vastaisku Familistista käännettä jäljittämässä", ja siinähän nyt oli vaikka mitä tärkeää asiaa ja hyödyllisiä huomioita. Jotenkin päällimmäisenä jäi mieleen se ajatus, että tämä valtava perheen ja kasvatuksen merkitystä korostava keskustelu onkin osa keskiluokan ahdinkoa ja siitä putoamisen pelkoa. Kun millään työnteolla tai koulutuksella ei juuri enää voi ilman miljoonaperintöjä taata itselleen, saati lapsilleen varmasti hyvää ja nousevaa asemaa yhteiskunnassa, mennään poteroon, käännytään sisäänpäin ja ruvetaan heittelemään pikkupiikkejä ja ammuksia. Syyllistytään ja syyllistetään. Oikein hyvä esimerkki tästä on vaikka supersuosittu ja paljon parjattu Vauva-lehden keskustelupalsta, siellähän naiset toistensa tukemisen sijasta keskittyvät parjaamaan toisin valinneita: työssäkäyvät vs. kotiäidit, imettäjät vs pulloruokkijat, alatiesynnyttäjät vs. sektioäidit. Viime aikoina palstoja vaklatessani olen huomannut uuden ilmiön: lähiöiden morkkaaminen. Olen lukenut monta pitkää ketjua missä metsästetään joko lähiöäitien tuntomerkkejä, lähiönimiä tai ihan vaan pyydetään arvioimaan mihin alueelle ei kannata muuttaa. Pahan lähiön tuntomerkkeinä tunnutaan pitävän vuokrakerrostaloja. Pelätään että joudutaan huonolle alueelle, keskiluokka kaikkoaa, pudotaan kelkasta, syrjäydytään, lapset joutuu hunningolle ja elämä on pilalla.
Vähän toisen puolen tästäkin asiasta kertoo Lionel Shriverin Poikani Kevin. Mitä jos ja kun kaikki onkin kunnossa, asuinalue hieno, rahahuolia ei ole ja jotakin meneekin kamalalla tavalla väärin? Onko syypää äiti, joka ei osannut tarpeeksi huolehtia varhaisesta vuorovaikutuksesta, vai kenties isä joka huolehti siitä omalla, jonkun mielestä väärällä ja epäaidolla tavalla? Jotkut yksityiskohdat romaanihenkilöiden perhe-elämästä (etenkin niistä kasvatusriidoista) saivat ihon kananlihalle: niin ikävän todellisia ja melkein meillä sattuneita tapahtumia niissä kuvattiin.
En minä tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Ylemmyydentunto ainakin on turhaa, ihan itse kullekin. En tarkoita, että kaikkien pitäisi repiä kaikki haavansa julkisesti auki ja valittaa ja tilittää kaiket päivät, mutta olisko noitten kulissienkin kanssa vähän liian vaarallista? Kun lähes jokaisen oven takana, oli sitten hieno talo "hyvällä" alueella tai vuokra-asunto kerrostalossa, tapahtuu sekä hyviä että huonoja asioita, ja usein ihan samoja kuin niillä naapureillakin. Meillä on tällä hetkellä käynnissä päiviä, viikkoja, itse asiassa lähes koko kesän kestänyt "keskustelu" (useimmiten huuto ja taistelu) siitä missä asioissa ja milloin annetaan periksi ja mistä pidetään kiinni. Mitään yhtenäistä periaatetta ei tunnu löytyvän, vaan edetään sen mukaan mitä eteen tulee ja voi että niitä sitten tulee. Ollaan ihan uuvuskissa jo kaikki.
keskiviikkona, elokuuta 15, 2007
Suoritetaan tätä elämää
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Täyttä asiaa! Ilmiön huomaa jo ympärilläänkin. Tutuntuttu esimerkiksi etsi taloa. Yksi kiva löytyi, mutta ennen kuin siitä voitiin tehdä tarjous, piti lähiseudulla asuvalta toiselta tutuntutulta varmistaa, ettei vaan samalla tiellä asu mustalaisia (!). Siis vaikka oli kyse omakotitaloalueesta pääkaupunkiseudulla (jossa nyt ei muutenkaan pysty asumaan muu kuin nokiainsinööri tai miljoonaperijä), piti vielä varmistaa seudun "puhtaus". Ja kaikkein oudointa on se, että tyyppi kertoo tästä kenelle tahansa kirkkain silmin tyyliin "enkö ollutkin nokkela kun keksin varmistaa".
Jotenkin tästä tulee mieleen yksi nats-alkuinen ja toinen -heid-loppuinen aatesuunta. Niihinkö sitten päädytään, kun talouden lait jylläävät eikä kahden tulonsaajan perheelläkään ole varaa omaan kotiin?
Sillisalaattia ovat minun ajatukseni tästä. Pääpointti on se, että mua puistattaa.
Tulipas hassu olo, ihan kuin olisin lukenut tämän jutun jo jostain. Vakuutan, etten lue Vauva-lehden keskustelupalstaa!!! :-D Mutta samoja teemoja ja samoja sotia olen nähnyt jossain ... (painuu penkomaan muistiaan)
Kukkis, miten loistava elävä esimerkki!
Zepa, nämä tuskin ovatkaan minun omaperäisiä aatoksiani, vaan monessa paikkaa nyt esiintunkevia. Varmaan on blogeissakin näistä sodittu, mutta mielenkiintoista tässä on mielestäni se havainto, että mistä kaikki voisikin johtua, ei suinkaan välttämättä ja vain siitä että vaan koetaan ne omat ratkaisut ainoiksi oikeiksi. Vaan että taustalla onkin iso yhteiskunnallinen murros, ja mehän siihen sitten reagoimme, kukin tavallamme.
Varsinaisesti ajatuksen keskiluokan ahdingosta on tuonut esille jenkkikirjailija Barbara Ehrenreich, jonka kirjoja tässä juuri tilailinkin Helmetistä.
"Mitä jos ja kun kaikki onkin kunnossa, asuinalue hieno, rahahuolia ei ole ja jotakin meneekin kamalalla "tavalla väärin?2
Paska juttu tapahtuu: rama, rama!
Miksi on aina oltava syy?
Minulla olisi ollut aikoinaan mahdollisuus valita asunko lapsen kanssa hehtaarin tontilla, omakotitalossa, vai Kontulassa.
Tietenkin Kontulassa, ihmisten, palveluiden ja monimuotoisen sosiaalisen ympäristön parissa, jossa lapsesta voi tulla ihminen joka ymmärtää erilaisten inhimillisten ilmiöiden päälle.
Koulunsa alaluokat poika kävi Suomen epäkristillisimmässä ala-asteessa ja jatkoi yläasteelle ja lukioon Kulosaareen, englanninkieliseen kouluun.
Petja, syyn etsiminen, itsestään ympäristöstään tai ties mistä, lienee aika tavallista, mutta eihän se toki tarkoita että välttämättä ainakaan yhtä yksittäistä syytä löytyy. Jotenkin nyt vaan näyttäisi siltä, että paljon tyytymättömyyttä ja epävarmuutta on ilmassa ja ollaan vaiheessa jossa niitä syitä etsitään, ja ääripäät "kaikki toiset ääliöt" vs. "minä itse, huonot tekoni ja väärät valintani" ovat vahvasti esillä, sen sijaan että pystyisikin ajattelemaan, että tietyt ongelmat koskettavat monia ja syynä voi olla isompi rakennemuutos. Joku viisas sosiologi näitä varmaan parhaillaan tutkii. Kontula-kertomuksesi on juuri hyvä esimerkki siitä, kuinka monimuotoisuus ja erilaisuuden ymmärtäminen voi ihan aidosti olla yksi selviytymistie. Niiden suljettujen poteroiden sijasta.
Lähetä kommentti