tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Hei murut!

Ihan ensiksi, kiitos kunnianosoituksista Kukkiselle, Touhikselle ja Äiskälle (jonka merkki kyllä tuli verbaalisessa muodossa edellisen postaukseni kommenttilootassa), itte olette tehneet minun päiväni niin monta kertaa! Jatkakaa entiseen malliin, mutta jos saan pyytää itse kutakin, niin vähän tiivimmässä mahdissa, mars!

Olin jo ihan varma etten mitään merkkiä saa tällä(kään) kertaa, sillä yleensä kun nämä tämmöiset hommat alkaa kiertää, niin MINUA ei kukaan muista, vaan kaikki jossain vaiheessa vaan alkavat todeta että "tämä nyt on jo kiertänyt niin kauan että kaikki varmaan merkin ovat jo saaneet joten en laita eteenpäin", ja nyyh, minä ainakin jään ilman. Vaan nytpäs osuikin! Tralalaa! Ja takuulla laitan eteenpäin ainakin muutama, joten olkaa hyvät: Kriisi (joka vallan on vauhdissa tänä vuonna!), Saara (saisi taas vauhdistua), Eufemia (aina hienoa asiaa), Jatulintarha (asiaa ja ajatuksella), (swim)suit issues (nuori ja NIIN tyylikäs)! Kaikki sivupalkissani mainitut tietenkin ansaitsivat merkin, mutta en jaksa kaikkin erikseen linkittää.


Sitten muuta tärkeää. Petra tässä taannoin elvisteli lahjakkailla ja taiteellisilla lapsillaan, ja minä menin väittämään että kyllä täältäkin pesee joten ta-TA-TAM: proudly presenting: the amazing HÄNTÄIHMINEN by viisivuotias pusuhuuli-ihmepoika!


Suoraan meidän vessan ovesta! Huomaatteko miten monta väriä ja vaikka mitä venkuroita suuntaan jos toiseen!











Eikä tässä vielä kaikki. Sopivasti tähän väliin talviselta näyttävän päivän kunniaksi vielä demonstroin kuinka meidän joulukuusi vielä jatkaa kynttilöillä valaisemistaan pihalla:

No joo, valot ei näin päivänvalossa ehkä erotu ja kuvakin on vinksallaan, mutta eikö silti ole ihan hieno? Vaikka kaatuukin aina kun vähänkin tuulee jne.

1 kommentti:

Sun äitis kirjoitti...

Ensin ajattelin, että varsin lunkisti suhtaudut vessan oveen piirrettyyn (sinänsä upeaan) häntäihmiseen. Sitten vasta ikänäkösilmiäni skarpaten havitsin, että taide oli sentään asianmukaisesti paperille tuotettu ja sitten vasta vessan oveen kiinnitetty. Hetken nauroin itselleni. Ja nauraminen on hyvästä. Kiitos!